20
joulu

Tuulensuussa koira-avusteista toimintaterapiaa


Tuulensuussa on vastaisuudessa tarjolla koira-avusteista toimintaterapiaa. Eläinavusteinen toimintaterapia on sosiaali- ja terveysalan ammattihenkilön toteuttamaa työtä, jossa eläintä hyödynnetään yhtenä terapian toiminnallisena menetelmänä. Toimintaterapiajakso voidaan toteuttaa eläinavusteisesti joko kokonaisuudessaan tai siten, että koira on mukana joissain tavoitteellisissa terapiatuokioissa. Toimintaterapian toteuttaminen koira-avusteisesti tukee asiakkaan motivoitumista ja osallistumista terapiaan. Tutkimusten mukaan koira-avusteisesta terapiasta hyötyvät monenlaiset asiakasryhmät aina lapsista mielenterveyskuntoutujiin ja ikäihmisiin.

Eläinavusteista toimintaterapiaa Tuulensuussa toteuttaa koira-avusteisen kasvatus- ja kuntoutustyön tutkinnon suorittanut toimintaterapeutti Janita Kaukinen. Janitan työparina toimii 2015 syntynyt kiltti ja ihmisrakas labradorinnoutaja Bella. Bella on läpäissyt koirat- kasvatus- ja kuntoutustyössä ry:n soveltuvuuskokeen.

 

http://www.kasvatus-kuntoutuskoirat.fi/wp-content/uploads/2017/10/PAINOVERSIO-Ammattialakohtaiset-esitteet-toimintaterapia-%E2%80%93-Kopio.pdf

13
joulu

Lucia-kulkue

Loimaan keskuskoulun 2.- 6lk. ilahduttivat Tuulensuun asukkaita sekä henkilökuntaa Lucia-kulkueella.

21
marras

Alpakka Börjen- vierailu

Alpakka Börje vieraili Tuulensuussa rapsuteltavana.

13
marras

Antti Ketonen esiintyi Tuulensuussa


Antti Ketonen esiintyi Tuulensuussa 13.11.2019. Tilaisuuteen osallistuivat Tuulensuun asukkaat ja henkilökunta sekä yhteistyökumppaneita.

Antti Ketonen on suomalainen laulaja, joka on tullut tunnetuksi iskelmäyhtye Neljänsuoran solistina. Hän on julkaissut musiikkia myös ilman yhtyettään sekä tehnyt tehnyt joululevyn vuonna 2015, joka kantaa nimeä Joulu valtaa sydämen.

https://www.youtube.com/watch?v=smoZvM458No

17
syys

Tuulensuun Palvelu Oy kuljettaa lämpimän lounaan joka päivä kotiisi

Tuulensuun Palvelu Oy tuo lämpimän lounaan suoraan kotiisi jokaisena päivänä hintaan 9,50€/ kuljetettu lounas Loimaan keskustan alueelle ja mahdollisuuksien mukaan myös muualle. Lounas sisältää salaatin, lämpimän ruoan, jälkiruoan sekä leivän ja levitteen. Mahdollisuus myös hoitajakontaktiin. Tilaa oma lämmin lounaasi suoraan kotiisi numerosta 044 7637 013.

15
maalis

Lounasaika on nyt arkisin kello 11:00-12:30

Lounasaika on nyt arkisin kello 11:00-12:30. Lounas on kaikille avoin. Lounaan hinta on 8,00 €/ annos. Tervetuloa!

27
touko

SENIORIT SURFFAA PALVELUKESKUKSESSA KESKIVIIKKOISIN

Seniorit Surffaa – ohjatut ryhmät kokoontuvat keskiviikkoisin kello 9:00–11:00 Tuulensuun Palvelukeskuksessa, osoitteessa Huvilakatu 32. Varaa oma ohjausaikasi ryhmään soittamalla numeroon 040 5391 981/ Tiina Läksy. Kaikki innokkaat mukaan suffailemaan!

Surffarit aloittavat 14.08.2019.

10
joulu

Maukasta lounasta lähellä

Meille ovat asukkaidemme lisäksi tervetulleita ruokailemaan myös muut maukkaan ruuan ystävät. Lounas sisältää lämpimän ruuan lisäksi salaatin, leivät ja levitteet, juomat, jälkiruuan sekä kahvit.

Maittava lounas tarjoillaan palvelukeskuksen ruokasalissa arkisin kello 11.00 – 12.30. Lounaan hinta muille kuin asukkaille on 8,00 €.

Ruokalistan löydät tästä »

Ruuanvalmistuksessa noudatamme ikäihmisten ravitsemussuosituksia. Huomioimme tietysti myös ruokailijoidemme erityisruokavaliot.

Yhteystiedot:
Emäntä, Anneli Niemelä 044 763 7012

 

25
marras

Aurinkoa päivääsi Aurinkokerhosta!

Aurinkokerho on ohjattua virikkeellistä ja  virkistävää toimintaa. Pienryhmissä muistellaan, keskustellaan, jumpataan, askarrellaan, visaillaan, leivotaan ja lauletaan yhdessä.

Järjestämme viitenä päivänä viikossa kuntouttavaa päivätoimintaa ryhmissä ikinuorille. Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan päivätoimintaan, soita Sannalle numeroon 040 4186 499, niin katsotaan yhdessä ryhmä, johon mahtuu mukaan. Voit tulla tutustumaan toimintaan ilmaiseksi. Ota siis rohkeasti yhteyttä!

Tarjoamme mielekästä ja kuntouttavaa toimintaa päivien piristykseksi, kunnon ylläpitämiseksi ja yksinäisyyden ennaltaehkäisemiseksi.

 

IMG_soita_aurinkokerho

 

25
marras

Tykkää meistä Facebookissa

Tuulensuun Palvelukeskuksen löydät nyt myös Facebookista. Tule tykkäämään sivuistamme!

LOGO_fb