Tuulensuun avohoidon palvelut

Avohoidon palvelut on tarkoitettu kotona asumisen ja omaishoitajan tueksi, sotainvalideille, vammaispalvelujen piirissä oleville, lapsiperheille ja kaikille tarvitseville.

Avopalveluihin kuuluvat fysiologiset mittaukset ja lääkehoito, kodinhoidolliset tehtävät sekä erilaiset avustustilanteet ja saattopalvelu.

Avopalveluihin voi saada julkista tukea ja palveluseteleitä. Avohoidon palveluista saa kotitalousvähennyksen, jos asiakas ei saa samaan palveluun julkista tukea. Veloitus tapahtuu tuntiveloitteisesti, joten lyhyempiaikaiset palvelutapahtumat ovat myös mahdollisia.

Tuemme palveluillamme vanhusten ja muiden apua tarvitsevien kotona selviytymistä mahdollisimman pitkään järjestämällä palveluita Loimaan alueella ja lähiseudulla. Avopalveluiden toiminta on laajentunut vuoden 2011 alusta koskemaan myös vammaisten ja lapsiperheiden kotihoitoa. Palveluita kehitetään asiakkaiden yksilöllisiä tarpeita kuunnellen sekä itsemääräämisoikeutta ja valinnanvapautta kunnioittaen. Kaikki toiminnan suunnittelu ja toiminta lähtevät asiakkaiden tarpeista. Toiminnan tavoitteena on luoda asiakkaille viihtyisä ja turvallinen ilmapiiri.

Moniosaava ja joustava työntekijätiimimme on omistautunut työlle ja asiakkaiden hyvinvoinnille ottamalla huomioon asiakkaan tarpeet yksilötasolla ja aikaa antamalla räätälöiden avun- ja palvelutarpeen asiakkaalle sopivaksi.

Comments are closed.